Over and out

Perustin Paksuna-blogin raskauden alkuvaiheessa, etten olisi aivan heti paljastunut. Pulla ei ole enää kovin kauaa uunissa, joten kahta blogia on turha pitää pystyssä. Sama vuodatus jatkuu kuitenkin, se on varmaa.

Siirsin tämän blogin tekstit kommentteineen varsinaisen blogini puolelle, joten vanhat tekstit eivät katoa mihinkään.

Oho!

Katselin valokuvia odotusajalta ja sain eteeni otoksen noin kahden kuukauden takaa. Melkoinen muutos nykyiseen.

Ylempi kuva on otettu 1. heinäkuuta, toinen tänään 28. elokuuta. Tämän jälkeen tuntuu entistä enemmän siltä, että paistomittari voisi näyttää kypsää.

Neuvolassa 21., 24. ja 28. elokuuta

Niinpä niin. Neuvolassa on nyt tullut ravattua ihan urakalla. Ainakin olen päässyt tutustumaan uuteen terveydenhoitajaan. Tätä tätiä ei voi oikein tädiksi kutsua, hän on nuori, korkeintaan 35-vuotias ja nauraa todella paljon. Hiukan erilainen kuin äärettömän rauhallinen ja äidillinen tätyli edellisessä neuvolassa, mutta ei ollenkaan huono vaihtokauppa.

Verenpaineita on seurattu silmä kovana, onneksi terveydenhoitaja suhtautuu paineisiini normaalimmin kuin lääkkeet lätkäissyt lääkäri. Paineet ovat olleetkin nyt todella alhaalla, joten ilmeisesti lääke pelittää.

Oli kuulemma ollut ohjeena muuttaa annostusta herkästi suuremmaksi, mutta sovimme, ettemme tekisi niin. Näillä näkymin mennään miniannostuksella loppuraskaus.

Vauva on kaikilla kerroilla ollut kovasti sykkeen kuuntelua vastaan. Protestoi oikein kovasti geeliä ja ääntä. Ei tartte tulla tökkimään! Vauva liikkuu edelleenkin varsin ponnekkaasti ja mahassa möyrytäänkin kuin viimeistä päivää (heh heh).

Meille on tulossa terveydenhoitajankin mielestä pitkä poju. Katsotaan sitten, miten hyvin pitää ennustukset paikkansa.

Tämä uusi terveydenhoitaja on ennustanut myös, että vauva putkahtaa maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Hän kyseli supistuksistani ja kuvailin niitä sekä napakoiksi mahan kovettumisiksi (niihin onkin saatu tottua) että kuukautiskipumaisiksi juilimisiksi. Olen muutamana yönä valvonut supistusten takia, mutta ne eivät vielä ole jatkuneet ja jatkuneet ja jatkuneet.

Sovimme jo viime viikolla neuvolakäynnin ensi viikon perjantaille 4. syyskuuta. Tämä käynti onkin sitten kotikäynti. Jep, kotikäynti ennen lapsen syntymää. Enpä ole aiemmin moisesta kuullut. Tänään terveydenhoitaja tosin toisti uhkauksensa, että kotikäynti saattaa jäädä toteutumatta, sillä voimme aivan hyvin olla tuolloin synnyttämässä.

Valmistautumista ja välineurheilua

Minulle on ollut todella tärkeää saada vauvan sänky kuntoon ennen h-hetkeä. Onneksi muutto sujui yhtenä kappaleena, ja sain kuin sainkin lakanat pestyä ja sängyn valmiiksi.

Olin kyllä varmuudeksi saanut erään ystävän lupaamaan, että hän kyllä laittaa sängyn valmiiksi, jos joudun laitokselle.


Inhoan silittämistä yli kaiken - ja se kyllä näkyy vauvankin lakanoissa. Luulot pois pikkuiselta heti alkuunsa.

Tuo kuvan pupu on muuten sama, jolla minuakin on aikoinaan leikitetty.

Pinnasängyn reunasuojuksen kanssa kävi muuten hauskasti. Olin varannut sen samasta liikkeestä kuin vaunutkin. Kävin eräänä päivänä anopin kanssa liikkeessä laitattamassa reunasuojuksen sivuun odottamaan sitä päivää kun hakisimme vaunut kotiin. Lähdin liikkeestä omille teilleni ja anoppi omille teilleen.

Vaan eipä mitä. Anoppi oli hipsinyt salaa takaisin liikkeeseen ja maksanut reunasuojuksen. Oli kuulemma sanonut haluavansa ostaa jotakin. Myyjän mukaan anoppi oli ollut kovin suloinen. Yllätys oli ainakin melkoinen, kun menin reunasuojusta lunastamaan.

Vaunutkin on saatu kotiin. Tyrkkäsin ne tuuletuksen jälkeen vielä toistaiseksi työhuoneeseen. Siellä ovat sulassa sovussa miehen vatsapenkin kanssa. Taloyhtiössämme on kyllä hyvä vaunuvarasto (sellainen puuttui täysin vanhasta talosta) ja parvekkeella on tilaa vaikka vaunuarmeijalle.

Muuta valmistautumista on sitten hoidettu perustoimintojen äärellä. Kiikutin lehtikorin vessaan ja siinä samalla meni neuvolasta saatu Meille tulee vauva -opaskin.

Ihan varkain olemme sitten molemmat päntänneet opasta, ja viimeksi eilen juttelimme miehen kanssa saunassa oppaan luvuista. Itse ehdin lukea oppaan jo alkuraskaudesta kannesta kanteen, mutta eihän siitä jäänyt juuri mitään mieleen. Mies ei ollut ehtinyt tarttua tähän oppaaseen, mutta nyt hän on opiskellut sitä kuin varkain.

Tässä siis hyvä vinkki: Jos haluat miehesi lukevan jotain, vie se vessaan!

Seuraavaksi vien vessan lehtikoriin jonkin koruesitteen.

Isyyspakkaus valmis

Sain kuin sainkin solmioneulan ja kalvosinnapit. Sen verran piti hoitaa homma varman päälle, että käytin miehen mulkaisemassa Kalevala Korun Torin vasaraa. Oli onneksi mieleinen, meinasi nimittäin ideat loppua.


Isyyspakkaus on nyt piilotettuna varmaan paikkaan, mutta solmioneulalle ja kalvosinnapeille olisi kyllä ollut viime viikonloppuna käyttöä. Hitto.

Neuvolassa 17. elokuuta

Tällä kertaa oli vuorossa neuvolalääkäri. Olin ensimmäistä kertaa uudessa neuvolassa, sillä muutettuamme olen joutunut vaihtamaan neuvolaa. Hiukan kurjaa näin ihan loppumetreillä, mutta minkäs teet.

Minut vastaanotti kuitenkin entinen neuvolan täti, joka oli tuuraamassa uudessa neuvolassani. Oli kiva, ettei tarvinnut selitellä kaikkia juttuja ihan alusta alkaen.

Terveydenhoitajan vastaanotto oli eräänlaisessa välihuoneessa, joka osoittautui varsinaiseksi hollituvaksi. Edellisessä neuvolassa punnituksen sai tehdä rauhassa vessassa, mutta tässäpä paikassa puntari oli välihuoneessa ja juuri seistessäni puntarilla, paukkasi huoneeseen neuvolan jokainen terveydenhoitaja. Yritin ottaa homman huumorilla, mutta kyllä oli jotenkin vitsit vähissä, kun katsoo kamalia lukemia viiden naisen kaakattaessa vieressä.

Vessa oli myös tässä samassa välihuoneessa (onneksi se oli erillinen koppi). Juuri kun verenpainettani mitattiin, tuli sisään seuraava asiakas antamaan virtsanäytettä. Hemmetti, saan tarpeeksi korkeita lukemia ilman yleisöäkin. Tällä kertaa kahden mittauskerran lukemat olivat huimat 161/103 ja 158/105.

Terveydenhoitaja varoitteli neuvolalääkärin olevan kovin tiukka ja tarkka verenpaineiden suhteen. Ja niin hän olikin. Sain ensin pitkän saarnan korkean verenpaineen vaaroista. Omat mittaustulokseni hän jätti täysin huomiotta, samoin selitykseni mittaustilanteiden jännittävyydestä. Tämän jälkeen lääkäri rupesi uhkailemaan istukan irtoamisella. "Kyllä äiti pelastetaan, mutta vauva yleensä kuolee."

Kiva. Olin muutenkin väsynyt ja jännittynyt. Uudessa paikassa ja taas uuden lääkärin vastaanotolla. Yksin. Hetken aikaa piti tentata ravintoympyrää seinän julisteesta, etten olisi purskahtanut itkuun. Lääkäri näki ilmeestäni, etten oikein ollut tyytyväinen, joten hän lepytteli kertoen yleensä pelottelevansa verenpaineen vaaroista. Sain onneksi sanottua tiukasti ja päättäväisesti, ettei minua tarvitse pelotella, kiitos.

Käteeni lääkäri lätkäisi reseptin verenpainelääkitystä varten ja viimeistään tässä vaiheessa oloni oli kurjaakin kurjempi. Lääkitys! Näillä näkymin napsin kahdesti päivässä verenpainelääkettä koko loppuraskauden. Perjantaina on verenpaineen kontrolliaika terveydenhoitajalle (tällä kertaa ihan uusi terkkari).

Sisätutkimuksessa selvisi, että vauva on kuin onkin kääntynyt raivotarjontaan. Siellä on köllitty pää alaspäin jo muutaman viikon meikäläisen häpyliitosta nuohoten (auh, auh, auh). Kohdunsuu on valmista kauraa ja viikkojakin kasassa niin kivasti, että sieltä sopii tulla koska vaan. Niin ja sopii tosiaankin, lääkärinkään mielestä ei ole mitään estettä normaalille alatiesynnytykselle.

Poika on kuulemma pitkä ja hiukan alle kolme kiloa. Näillä tiedoin ja verenpainelääkeresepti kourassani lähdin vastaanotolta.

Neuvolassa 27. heinäkuuta ja 3. elokuuta

En ole oikein ehtinyt raportoida tänne. Neuvolakäyntejäkin on takana useampi.

Viimeisintä edeltäneillä käynneillä heinäkuun lopussa ja elokuun alussa on ollut päällimmäisenä aiheena verenpaineeni, joka on huidellut edelleen korkealla. Kaikki muu on ollut mallikkaasti, pissa puhdasta ja luokan paras hemoglobiini (kts. Pasila).

Neuvolalääkäriä edeltävällä käynnillä kysyin terveydenhoitajalta, tehdäänkö tuolla lääkärikäynnillä synnytystapa-arviointi. Juuri tästä oli kysymys, vauva oli terveydenhoitajan mukaan jo kääntynyt alaspäin ja hän sanoi, ettei kohdallani pitäisi muutenkaan olla mitään ongelmaa alatiesynnytyksen kanssa. Tämän jälkeen hän katsoi minua merkitsevästi "synnyttäjän lantio" -katseella. Tiedetään!

Isyyspakkaus

Olen aloittanut kasaamaan isyyspakkausta, jonka annan tuoreelle isälle sitten, kun vauva on syntynyt.

Tavarat pakkaan tällaiseen tilavaan peltirasiaan, vähän niin kuin ensiapupakkaukseen. Täytyy kyllä tunnustaa, että rasia on ajateltu jatkokäyttöön enemmän minulle kuin miehelleni. Olin jo kassalla maksamassa pahvista lahjapakkauslaatikkoa, kun kuulin hinnan, jota ei oltu merkattu mihinkään.

Meinasin pökrätä tajutessani, että Sokos pyytää pahvilaatikosta 13,90. Laatikko jäi kassalle ja menin kiertelemään kodintarvikeosastolle. Sieltä mukaani tarttui peltirasia, joka hinnaltaan on kyllä pahvilaatikkoa kalliimpi, mutta huomattavasti pitkäikäisempi.

Laatikkoon olen saanut toistaiseksi nämä tarvikkeet:

- "Moi, lahtelaista" -t-paita, sillä mies on tehnyt ties kuinka monennen polven lahtelaista.
- Sisu-aski, sillä tuore isä tarvitsee sisua. Lisäksi tämä on ollut yksi nimivaihtoehdoistamme.
- Suklaasikari, sillä mies ei tupakoi. Sikarin tosin toin jo maaliskuussa Torinosta.
- Kari Hotakaisen Klassikko, sillä mies tykkäsi elokuvasta valtavasti.


- Miesvälineitä eli avaimenperäpuukko ja monitoimityökalu sekä korvatulpat sillä puukkoa ja monitoimityökalua mies on toivonut ja korvatulppia hän (ja minä myös) saattaa tarvita.
- Ensimmäinen Himaset-sarjakuvakirja, sillä se on yksinkertaisesti aivan tolkuttoman hauska. Sarjan toinenkin kirja on ilmestynyt ja sen voi hommata sitten myöhemmin.


Lisäksi pakkauksessa on pistaasipähkinöitä, sillä mies tykkää niistä aivan hulluna.

Olen yrittänyt vielä etsiä miehelle solmioneulaa ja kalvosinnappeja, sillä miehellä ei sellaisia ole. Ovelana likkana kävelytin miehen eräänä päivänä Sokoksen koruosaston kautta ja vien hänet räpläämään solmioneuloja ja kalvosinnappeja. Sen verran sain selville, ettei mies halua ihan perussettiä (huh, onneksi ei kultaa) ja miehen mielestä näissä pitäisi olla jokin juju. Niiden pitäisi olla äijämäiset, sellaiset hiukan rosoiset.

Juju. Äijämäiset. Helpommin sanottu kuin tehty. Tuon käynnin jälkeen kaikki solmioneulat ja kalvosinnapit ovat ihan tylsiä. Mistä löytäisin sen jujun?

Mökkimaha ja muuta mukavaa

Olimme viikon verran kesämökkeilemässä. Rentoa oleilua, lukemista, saunomista ja paljon mansikoita.


Maha jaksoi mökillä hyvin. Supistelut tietty olivat mukana kuvioissa, ja öisin kävin pissalla vähintään kahden tunnin välein (onneksi on sisävessa). Saunaankin uskaltauduin melkein joka ilta.

Vauva esitteli reissun aikana kaikki taitonsa. Ensimmäinen hikkakin oli perjantaina. Istuin keinutuolissa mäyräkoira (sellainen karvainen, ei lasinen) mahani päällä nukkuen, kun huomasin koko koiran hytkyvän. Mahakin nytkähteli tasaiseen tahtiin. Koiralla ei ollut mitään hikkaa vastaan, mutta vauvan vaihtaessa asentoa, oli koiran mitta täysi. Jouduttuaan ison muljauksen tönäisemäksi se havahtui, mulkaisi mahaa ja vaihtoi paikkaa.

Mies teki vauvan sängyn päälle asetettavan hoitotason. Siitä tuli mahtava. On se helppoa, kun osaa.

Tulimme juuri kotiin ja hoitotaso oli laitettava heti paikoilleen. Hyvin passaa ja korkeuskin on hyvä selälle.

Hankintoja

Nyt on vauvalle sänky hommattuna.


Saimme työkaveriltani pari vuotta vanhan Brion pedin. Työkaveri halusi hyväkuntoisesta sängystä 60 euroa ja pisti kaupan päälle patjan, petarin ja pari froteelakanaa. Ei paha ollenkaan.

Äitiyspakkauksen laatikko on vielä tallella, joten vauva voi nukkua siinäkin aluksi, jos iso sänky tuntuu liian tilavalta.

Isompia hankintoja meillä ei nyt olekaan enempää. On turvakaukalo (kiitos, Ninni), yhdistelmävaunutkin löytyivät, on amme ja rintareppu (taas kiitokset Ninnille). Sitteriä emme aio heti hankkia, katsotaan, miten vauva viihtyy lattialla viltin päällä.

Vaatteita on ensitarpeiksi. Muita pienempiä juttuja pitää vielä hankkia, mutta ne hoidan sitten muuton jälkeen.

Perhevalmennuksessa 16. heinäkuuta

Asuntokauppojen jälkeen kävimme syömässä ja jatkoimme siitä sitten perhevalmennukseen.

Kaiken kaikkiaan pariskuntia oli tällä kertaa meidän lisäksi viisi. Aiheena oli synnytys sekä kivunlievitys lääkkein ja omin keinoin. Lisäksi puhuttiin isän tai tukihenkilön roolista synnytyksessä.

Meillä mies on tulossa synnytykseen mukaan. Ihan alusta saakka on puhuttu näin. Napanuoran leikkaamista mies vielä harkitsee, hän ei kuulemma hala satuttaa vauvaa tai minua. Täytyy vielä siis tolkuttaa, että napanuorassa ei ole tuntoa :)

Tällä kertaa perhevalmennus meni hiukan jouhevammin kuin viimeksi. Terveydenhoitajalla oli käsikirjoitus paremmin hanskassa, vaikka välillä ajatus hiukan katkeilikin. Terveydenhoitajalla on hyvin samankaltainen puhetyyli kuin mieheni isoäidillä. Mainitsin asiasta valmennuksen jälkeen miehelleni ja hän kertoi kiinnittäneensä samaan asiaan huomiota. Hassua.

Valmennuksessa käsiteltiin hyödyllisiä asioita, mutta ei varsinaisesti mitään uppo-outoa. Olin iloinen huomatessani terveydenhoitajan positiivisen suhtautumisen eri synnytysasentoihin ja kivun kestämiseen ihan ilman kivunlievitystä. Uskon terveydenhoitajan asenteiden heijastelevan synnytyssairaalankin linjauksia, vaikka eihän sitä tietenkään koskaan voi tietää millainen kätilö on vuorossa. Kuitenkin olen nyt luottavaisemmin mielin lähdössä synnyttämään, kun voin olla melko varma, ettei minua kahlita doupattuna puoli-istuvaan asentoon punnertamaan.

Saimme taas pohtia asioita äiti- ja isäryhmissä. Tällä kertaa listasimme toiveita tukihenkilölle. Nämä käytiin sitten yhdessä läpi. Miehillä oli arvattavasti listallaan paljon konkreettisempia asioita, naisilla taas pehmeämpiä. Yleistä huvitusta herätti miesten tehtävälistan videokuvaus, me naiset kun olimme ehdottomasti kieltäneet sen. Oma mieheni paljasti valmennuksen jälkeen, että erään isän mielestä se on hänen ainoa tehtävänsä synnytyssalissa. Heh.

Huomasin jälleen, että tilanteessa kuin tilanteessa, minua ei ilmeisesti voi olla ärsyttämättä. Ärsyynnyin nimittäin hiukan siitä, että kesäaika sotkee niin kovasti touhua. Meidän ryhmämme valmennus kestää tavallisen neljän kerran sijasta kolme kertaa ja osa asioista jää käsittelemättä. Mikä ihme siinä on, että kesäaika lamauttaa kaikki normaalitoiminnot? Lisäksi ärsytyskäyrää nosti uutinen synnytyssairaalan tutustumiskäyntien lakkauttamisesta. Meille tämä mahdollisuus vielä tarjotaan, ja käytämme sen kuluvan kuun lopulla enemmän kuin mielellämme. Kaikesta kyllä osataan säästää.

Perhevalmennuksessa 14. heinäkuuta

Minua jännitti mennä perhevalmennukseen ihan yksin. Jännitin tilannetta ja muita valmennettavia. Minulla oli muutenkin hiukan negatiivinen ennakkoasenne, olin varma, että valmennuksessa lässytettäisiin parisuhdehöpöhöpöä suut ja silmät täyteen. Jotenkin sellainen ei vaan istu minulle eikä meille. Olin myös varma, että muut parit olisivat ihan kummallisia.

Laitoin miehelle neuvolan vessasta tekstiviestin: "Perhevalmennus alkaa. V*ttu , jos nää on ihan juntteja." Mies vastasi tuttuun lyhytsanaiseen tyyliinsä:

Olin ainoana yksin, kuten pelkäsinkin. Lisäkseni valmennuksessa oli neljä pariskuntaa, kaksi jäi tulematta. Kaikki parit olivat ihan normaaleja, ei kummallisia eikä juntteja.

Yllätyksekseni valmennuksessa oli myös entinen opiskelukaverini. Emme ole nähneet iäisyyksiin, enkä ollenkaan tiennyt hänenkin odottavan. Vanhan tutun näkeminen rentoutti hiukan. Meillä tosin on hyvin samankaltainen huumorintaju ja valmennuksen jälkeen juteltuamme, totesimme meillä olleen samanlaiset ennakko-odotukset valmennuksestakin. Loimme useasti merkitseviä katseita.

Valmennuksen aluksi, esittelykierroksen jälkeen, terveydenhoitaja kertoi jaetusta vanhemmuudesta. Ihan suloista, mutta hyvin tuttua tekstiä. Olin hiukan kummissani, että hän luki asiat hiukan takellellen suoraan paperista. Oli kuin hän olisi hukannut koko valmennuksen käsikirjoituksen, vaikka kertomansa mukaan hän on ollut alalla 12 vuotta.

Jaetun vanhemmuuden jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään, yhdessä keskustelivat äidit ja toisessa isät. Saimme jutella raskauden kulusta tähän asti, aika nopeasti kuitenkin siirryimme puhumaan ruoasta ja muiden - erityisesti työkavereiden - suhtautumisesta raskauteen ja ulkonäön muuttumiseen. Oli hauska tuulettaa ajatuksia samankaltaisessa seurassa.

Seuraavaksi terveydenhoitaja laittoi esille vahvuuskortteja, joista meidän tuli valita yksi vahvuus kuvaamaan puolisoa. Minä sain valita mieheni vahvuuden lisäksi myös oman vahvuuteni. Miehelle valitsin vahvuudeksi rauhallisuuden, itselleni otin "osaan tehdä asioita itsenäisesti". Valitut kortit käytiin sitten ryhmässä läpi. Onneksi tämä osuus oli pian ohi ja siirryimme keskustelemaan synnytyksen kulusta.

Kun synnytys oli käyty läpi, oli aika lopetella. Ensi kerralla eli tulevana torstaina on tarkoitus käydä läpi synnytystä tarkemmin (voi luoja, toivottavasti ei videota), kivunlievitystä ja tukihenkilön roolia synnytyksessä. En voinut olla ajattelematta, että tämän selostuksen jälkeen olisi ihan hyvin voinut kysyä synnytystoiveet, joita meiltä kysyttiin jo yli kuukausi sitten. Ehkä sitten olisi ollut hiukan enemmän kirjoitettavaa.

Valmennuksessa ei ollut varsinaisesti mitään uutta ja pelkäämääni höpöhöpöä ihan tarpeeksi (mieheni olisi varmasti kiemurrellut tuskissaan). Torstaina sitten uudestaan.

Neuvolassa 13. heinäkuuta

Neuvolassa meni taas lupsakkaasti. Kaikki arvot oli ihan kohdillaan, hemoglobiinikin 135. Kyselin alkukuun pissanäytteen perään. Siitä kun ei koskaan soitettu minulle. Se, kuten tällä käyntikerralla liruttamani näyte, oli ihan puhdas.

Verenpaineesta juteltiin taas. Tälläkin kertaa minulla oli mukana oma rannemittarini. Neuvolan täti ei ensin uskonut sen luotettavuuteen. Mittasimme ensin neuvolan käsivarsimittarilla, sitten neuvolan lainamittarilla, joka oli myöskin käsivarsimallia. Viimeiseksi mittasimme minun mittarillani. Kaikilla kolmella mittarilla saatiin samat tulokset, joten sain tälläkin kertaa synninpäästön.

Kysyin myös supistuksista. Kuulemma ei ole aihetta huoleen, ellei nyt sitten todella kipeitä supistuksia tule ihan koko ajan. Neuvolan täti sanoi jotenkin kummallisesti, että kohta ne supistukset loppuvat ja sitten niitä odotellaan.

Supersupistus

Maha on supistellut jo puolitoista kuukautta. Parhaina päivinä supistuksia on vain kerran pari tunnissa eivätkä ne ole kipeitä. Huonompina päivinä, kuten tänään, supistuksia tulee jatkuvalla syötöllä ja ne ovat välillä todella kivuliaita.

Ei ole mitään väliä, mitä teen tai olen tekemättä. Supistuksia tulee silti.

Tänään torkkuessani päiväunilla, havahduin kolmesti ihan tavalliseen kivuliaaseen supistukseen. Päiväunien aikana maha meni pari kertaa vain kovaksi, mutta ei ollut kipeä. Ajattelin vain "taas mennään".

Sitten tuli noin miljoonannen (ainakin) kerran asiaa vessan puolelle. Vaan kuinkas sitten kävikään, sain niin pahan supistuksen, etten meinannut päästä jaloilleni. Koko vatsa oli niin kipeä ja kireä, että hengitys meinasi salpautua.

Hiukan ehdin säikähtää ja mieskin hiukan kalpeni huomatessaan huonovointisuuteni. Mies jo pohti, kuinka uskaltaa jättää minut elokuuksi yksin.

Huomenna on taas neuvola, joten pääsen hiukan kyselemään supistuksista. Olen viime aikoina vältellyt tarkoituksella netin keskustelupalstoja ja artikkeleita, huolestun vain turhaan. Minun on kuitenkin ollut hiukan vaikea suhteuttaa asioita, kun tämä raskaustouhu ei ole tuttua. Mihin päättyvät normaalit ennakoivat supistukset ja missä vaiheessa pitäisi alkaa olla huolissaan?

Vauva onneksi on aivan yhtä aktiivinen kuin aikaisemminkin. Minua muksitaan ja potkitaan mukavasti ja pontevasti. Maha venyy ja paukkuu vauvan liikkeiden mukana, milloin vaihdetaan asentoa, milloin kutitellaan virtsarakkoa (joo, kiitos vaan).

Vauvan voimakkaat liikkeet ovat tuoneet mukanaan myös villejä unia. Vähän aikaa sitten näin unta, että vauva istui pystyasennossa keskellä mahaani, mahassani. Syy tähän oli varmasti vauvan raivoisalla iltajumpalla.

Yksin ja yhdessä

Mies on ensi viikolla työreissussa maanantaista keskiviikkoon - kulkematta lähtöruudun kautta. Miehen piti olla kesälomalla, mutta se on peruttu ensi viikolta.

Maanantaina on taas neuvola. Tiistaina on perhevalmennus. Menen molempiin yksin ja tänään rippijuhlien aiheuttamaa uupumusta lepäillessäni totesin, että ikävä tulee. Ihan salaa tirautin pienen kyyneleenkin, mutta se taitaa mennä enemmänkin väsymyksen piikkiin, joohan.

Valitettavasti ensi viikko on vasta alkusoittoa elokuulle, jolloin mies on viikot Lappeenrannassa töissä ja minä olen yksikseni. Käyn myös melkein kaikki loput neuvolakäynnit yksinäni.

Kävin kyllä neuvolalääkärissä viimeksi ilman miestä, aika kun oli niin pikaisesti varattu. Samoin ihan ensimmäinen neuvolakäynti oli yksinlentoa. Muuten mies on kyllä ollut kiinnostuneena ja sitkeästi - ja ennen kaikkea ihanasti - mukana.

On jotenkin ollut todella tärkeää kokea nämä käynnit yhdessä, molemmille kaikki on ollut samalla tavalla uutta ja jännittävää. Yhdessä näimme tammikuussa ensimmäistä kertaa vauvan sykkeen, yhdessä kuulimme maaliskuussa sykkeen ensimmäistä kertaa.

Muutenkin on tuntunut, että odotusaika on tuonut meitä lähemmäksi toisiamme. Mies huomioi, hellii, silittelee ja paijaa harva se päivä. Vaan mitäpä jos kokisin tämän kaiken yksin tai ainakin ilman lapsen isää? Monet tekevät niin, joko tarkoituksella tai tahtomattaan. Minusta tämä on tuntunut niin luontevalta ja ihanalta asialta jakaa mieheni kanssa, etten edes tohdi ajatella, miltä tuntuisi, jos asiat olisivat toisin.

Minulla vielä on helppoa, vaikka mies joutuukin reissaamaan poikkeuksellisen paljon lähiaikoina. Mies on kuitenkin olemassa. Kuulin viime viikonloppuna eräästä tutusta, samasta naisesta, jonka kohtasin maaliskuussa neuvolan käytävällä. Tämän naisen puoliso oli yllättäen kuollut edellisellä viikolla, ja nyt nainen odottaa heidän lastaan yksin.